lauantai 27. kesäkuuta 2015

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Välitilinpäätös

Kesä tuli taas, vaikka ainakaan Helsingin ilmoja katsellessa sitä ei hevin uskoisi, kylmää on! Toukokuu meni työmatkalla Amerikassa, tosin Florida jäi tämänkertaisen matkan sivuun. Paljon houkuttelevia sijoitusmahdollisuuksia kyllä löytyisi, mutta ainakin toistaiseksi suutari pysyköön lestissään ja Asuntosijoittajan Amerikan sijoitukset Floridassa.

Näin kesän kynnyksellä lienee hyvä tehdä pieni välitilinpäätös kuluneesta vuodesta 2015. Amerikan bisnekset ovat lähteneet käyntiin ihan hyvin, ja mikä parasta, molemmat kohteet menivät vuokralle nopeaan tahtiin ostamisen jälkeen, eli ne jauhavat nyt tasaista vuokratuottoa, ja myös arvonnousua on näkyvissä, mikäli yleinen taloustilanne Amerikassa pysyy suunnilleen raiteillaan. Kohteiden hallinnointiin liittyvät asiat ovat vielä osittain työn alla, visiitti paikalliseen verovirastoon odottaa, kuin myös muutaman avoimen asian hoito paikallisen kirjanpitäjän kanssa. Yksi asia, jonka olen näiden Amerikan kohteiden kanssa oppinut, on se, että kannattaa olla kärsivällinen asioiden edistymisen kanssa, moni asia on ulkomaalaiselle mutkikkaampi kuin paikalliselle. Mutta niinhän se taitaa olla vähän joka maassa.

Kaiken kaikkiaan nuo Amerikan asuntosijoitukset ovat olleet opettavia kokemuksia, ja on ollut hyvä huomata että kaikista asioista selviää, kun vaan jaksaa vääntää ja uskoa itseensä. Oman osaamisen ja uskon lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, että on löytänyt luotettavat ja osaavat kumppanit paikan päällä. Kaikkia asioita ei yksinkertaisesti pysty hoitamaan itse, jo fyysinen etäisyys ja aikaero tekee asioiden hoidosta monesti haastavaa.

Suomen päässä alkuvuosi on vuokrakohteiden osalta rullannut kuin juna. Vuokrat ovat saapuneet ajallaan, eikä vuokralaisista ole kuulunut mitään...no news is good news! Suuremmassa mittakaavassakin asiat näyttävät Asuntosijoittajan kannalta menevän suhteellisen rauhallisesti. Suomen talous mataa edelleen pohjamudissa, ja asuntokauppa sujuu nihkeästi, mutta vuokramarkkina ainakin pääkaupunkiseudulla vetää edelleen hyvin, vaikka vastakkaista mielipidettä on mediasta voinut lukea. Pörssikuplastakin puhutaan, joten asuntosijoittaminen on näkemykseni mukaan edelleen turvallinen ja vakaa tapa sijoittaa rahaa. Uuden SSS-hallituksen vaikutuksesta en vielä tässä vaiheessa kommentoi mitään, katsotaan mitä tuleman pitää.

Tässä vaiheessa toivotan kaikille blogin lukijoille hyvää Juhannusta ja rentoa kesää. Palataan asiaan taas viimeistään loppukesästä!