tiistai 25. marraskuuta 2014

Katse Amerikkaan, osa I

Olen jo pidemmän aikaa halunnut kirjoittaa ulkomaan kohteisiin suuntautuvasta asuntosijoittamisesta, ja koska aihepiiri on sen verran laaja, päätin paloitella sen useampaan kokonaisuuteen, jotka sitten jonkinajan kuluessa ilmestyvät tähän blogiin. Tämä ensimmäinen kirjoitus olkoon eräänlainen lyhyt johdanto aiheeseen. Syy minkä vuoksi kirjoitan nimenomaan USA:n kohteista, on se, että ne tuntuvat itselleni kaikista kiinnostavimmilta. Muita potentiaalisia ulkomaan kohteita asuntosijoittajalle mielestäni ovat ainakin Espanja ja Portugali, jotka EU-maina ovat kohtalaisen helppoja maita mennä mukaan markkinoille. Toki mielenkiintoisia kohteita löytyy muualtakin, mutta ainakaan itselläni ei muista markkinoista ole tarvittavaa tietoa.

Katse länteen päin kannattaa kääntää, mikäli Suomen asuntojen (ainakin pääkaupunkiseudun) hinnat ahdistavat ja vuokratuottoprosentit tuntuvat alhaisilta. Ainakin Helsingin asuntomarkkinat pienten asuntojen kohdalla ovat sellaiset, että kovin korkeisiin vuokratuottohin on todella vaikea päästä. Lisäksi asuntojen ylläpitokulut Suomessa ovat lähteneet "lapasesta" kohonneiden verojen ja muiden kustannusten osalta. Ja jos vielä otetaan mukaan Suomeen liittyvä geopoliittinen riski (hei vaan, Venäjä!), vaikkakin tämä on toivon mukaan kaukaa haettu ajatus, niin sijoitusten hajauttaminen ulkomaan kohteisiin ei välttämättä ole yhtään hassumpi ajatus.

USA maana tarjoaa valtavan potentiaalin asuntosijoittajalle; yli 300 miljoonaa asukasta, 50 osavaltiota, dynaaminen, kasvava talous ja voimakas työperäinen muuttoliike niin maan sisällä kuin ulkomailtakin sekä vuoden 2008 markkinaromahduksen jäljiltä asuntojen edullisen hintatason. USAssa vuokralla asuminen ei ole sellainen mörkö, kuin Suomessa jossa isolle osalle ihmisistä omistusasuminen on se ainoa oikea päämäärä. Lisäksi USA tarjoaa hyvät mahdollisuudet valita loma-asuntojen (esim. Florida ja Las Vegas) tai perinteisten, pidempiaikaisten kotien vuokraamisen. Mahdollisuuksia on siis paljon!

Aivan noviisina ei kannata lähteä vieraan maan asuntomarkkinoille. Kannattaa tutustua eri osavaltioihin ja miettiä, mikä tuntuu omaan sijoitusfilosofiaan nähden järkevimmältä. Itseäni kiinnostaa useasta syystä eniten Florida; ilmasto, hyvät ja kohtuuhintaiset yhteydet Suomesta, voimakas muuttoliike, ja vapaa-ajan asuntojen voimakas kysyntä ja fakta, että Floridassa ei ole lainkaan osavaltion tuloverotusta. Ainoa itselleni mieleen tuleva negatiivinen asia Floridasta on ilmastoriski, eli se, että Florida on alttiina hurrikaaneille. Tämä nostaa vakuutusmaksuja ja saattaa aiheuttaa isojakin kustannuksia jos oikein huonosti käy.

Kaikista parhaiten  alkuun pääsee sillä, että kun on kartoittanut mielessään mielenkiintoisia kohteita, ostaa lentoliput ja lähtee paikan päälle katsomaan. Esim. juuri Floridaan on helppo lähteä lomalle ja yhdistää siihen eri kaupunkeihin ja alueisiin tutustumisen. Mikäli on matkustanut USAssa ja mielessä on jo tietty osavaltio tai kaupunki, joka kiinnostaa, helpottaa se huomattavasti asunnon hankintaprosessia.

Ennen matkaan lähtöä kannataa asiaa tutkia netistä. Netti tarjoaa runsaasti tietoa englanniksi mutta myös suomeksi. Alaa jonkin verran seuraavat tietävät varmaan Matias Savolaisen, joka on itse muutaman vuoden ajan keskittynyt Amerikan asuntobisnekseen. Itse en Matiasta henkilökohtaisesti tunne, mutta hänen bloginsa ja muu materiaali on ollut hyvänä apuna ajatusten eteenpäin viemisessä, joten linkkaan tähän ensimmäisen USA-postauksen lopuksi linkit Matiaksen materiaaleihin.

USAn asunnont sijoituskohteena

USA Asunnot lokakuu 2014

Matias Savolaisen blogi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti