tiistai 24. tammikuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta!

Aivan aluksi pahoitteluni, että blogissa on ollut näin pitkään hiljaista, mutta netin ulkopuolisessa elämässä on ollut sen verran hektistä, niin töiden kuin lomienkin kanssa, että bloggailuun on jäänyt vähemmän aikaa. Mutta nyt taas täällä! Jatketaan siitä mihin viimeksi jäin. Yksi sijoitusasunnoista meni myyntiin. Ja se myytiin aika nopeassa tahdissa, kahden näytön jälkeen. Pyyntihinnasta tingin n.2,5%, eli hinta oli oikein asetettu. Olen tyytyväinen saamaani hintaan, olisin tarvittaessa ollut valmis tinkimään hintapyynnöstäni hieman enemmänkin mutta onneksi ei tarvinnut. Kaupat tehtiin joulukkun alussa, ja kaikki meni ihan putkeen, kiitos ammattitaitoisen välittäjäni. Mitä seuraavaksi? Koska lainankorot ovat edelleen historiallisen alhaiset, en aio lyhentää lainaa tässä vaiheessa yhtään normaalilyhennyksiä enempää. Osan rahoista siirsin osakkeisiin heti joulukuussa ja ainakin ensimmäisen kuukauden perusteella se oli hyvä päätös, kaikki ostamani osakkeet ovat nousseet mukavasti. Valtaosa rahasta on tällä hetkellä korkeakorkoisella (2%) käyttötilillä, josta rahat saa tarvittaessa käyttöön hyvinkin nopeasti. Silmäilen uusia sijoitusasuntokohteita koko ajan. Saa nähdä millaiseksi Asuntosijoittajan vuosi 2012 muodostuu..?!