maanantai 30. maaliskuuta 2015

Jaakko Savolaisen blogi

Tässä Jaakko Savolaisen blogi, joka käsittelee lupaavan tuntuisesti näistä samoja Amerikan asioita, joista Asuntosijoittajakin on viime aikoina kirjoitellut.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Closing, Katse Amerikkaan, osa IV

Taas kelaillaan taaksepäin ajassa, tammikuulle. Tarjous Amerikan kohteesta siis hyväksyttiin, joten sitten alkoi kaupan järjestelyyn liittyvät asiat. Nyt täytyy disclaimata sen verran, että tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen ostamassa asuntoa Amerikasta, joten minulla oli jonkinlainen käsitys siitä, miten hommat etenivät kaupanteon suhteen.

Ensimmäiseksi maksettiin käsiraha. Amerikassa käsirahat maksetaan title companyn tilille, jossa raha on valmiina kaupan clousaamista varten. Homma pelasi hyvin, rahat siirtyivät kohtuullisessa ajassa, ja title company lähetti vahvistuksen sähköpostitse rahojen saapumisesta. Hyvä homma.

Seuraavana oli vuorossa home inspection, joka vastaa suomalaista kuntotarkastusta, ja tehdään Amerikassa käytännössä aina, niin omakotitaloissa kuin kerrostaloasunnoissakin. Home inspectionin järjestäminen jäi käytännössä kokonaan kiinteistönvälittäjä Justinin hoidettavaksi, ja hän saikin asian hoidettua nopeassa tahdissa. Parasta olisi tietty ollut, että olisin itse päässyt paikalle home inspectioniin, mutta aikataulujen puitteissa se ei yksinkertaisesti ollut mahdollista. Justin oli mukana inspectionissa ja maksoi sen puolestani tarkastajalle joten homma pelasi loppuun asti. Jännityksellä avasin 20-sivuisen raportin kun sain sen sähköpostiini. Raportti oli hyvin kattava, ja kaikista suurin yksittäinen asia oli ilmastointilaitteen huono kunto, sitä ei ilmeisesti oltu huollettu lainkaan, eikä se viilentänyt asuntoa kunnolla. Lisäksi raportissa oli pienempiä juttuja, kuten astianpesukoneen korien ruosteisuus, pari reikää seinässä ja yksi hiushalkeama katossa, mutta ilmastointilaitetta lukuunottamatta asunto sai puhtaat paperit.

Justin tilasi asuntoon ilmastointilaitteen korjaajan, joka antoi arvionsa korjauskuluista; päivän homma ja kokonaiskulut 1284,93$, auts! Koska tarjous oli tehty muodossa "as is", ei myyjällä olisi vastuuta korjauskuluista. Toki tässä vaiheessa olisi vielä mahdollista peräytyä koko kaupasta, mutta mielestäni kyse oli kuitenkin niin pienestä yksityiskohdasta, ettei sen takia koko diiliä kannattaisi jättää. Eli ei muuta kuin tilaus ilmastointilaitteen korjaajalta.

Ok, seuraavaksi piti siirtää lisää rahaa title companyyn. En vielä tässä vaiheessa ymmärtänyt, että kuvioissa oli mukana kaksi title companya, joten seuraava osa käsirahasta meni vahingossa samalle title companylle kuin ensimmäinenkin. Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, title companyt hoitivat siirrot keskenään että rahat päätyivät oikeaan paikkaan.

Samaan aikaan kuin kauppaa järjesteltiin, oli euro alkanut heikentyä dollaria vastaan aikamoisella vauhdilla. Näin ollen päätin, että olisi hyvä idea siirtää kauppasumma mahdollisimman pikaisesti amerikkalaiselle pankkitilille odottamaan kauppapäivää. Tästä päätöksestä tuli vielä myöhemmässä vaiheessa paljon harmaita hiuksia...

Seuraavaksi sovimme closing päivän. Oma aikatauluni oli aika tiukka, mutta päivä saatiin sovittua sopivasti pikaisen Floridan visiitin yhteyteen tammikuun lopulle. Tässä vaiheessa aloin tutkimaan rahojen siirtämistä amerikkalaisilta pankkitileiltä title companyn tilille. Omalta tilitäni rahaa pystyi siirtämään, mutta osa rahoista oli tulossa toisen henkilön tililtä, joka oli myös sijoittamassa rahaa tähän asuntoon. Ja noiden rahojen siirtely osoittautuikin yllättävän haasteelliseksi. Amerikkalaisissa pankissa pystyi siirtämään verkkopankin kautta 1000$/viikko (!!) ilman erillistä sopimusta joka pitää tehdä paikan päällä pankissa. Selvittelin asiaa ja lopulta ainoaksi ratkaisuksi jäi valtakirja, Power of Attorney, joka pitäisi olla notaarin hyväksymä. Asiaa hieman tutkittuani sain selville, että Helsingin maistraatin leima vastaa notaarin hyväksyntää, joten kaikkien lähtökiireiden keskellä juoksimme toisen sijoittajan kanssa vielä pari kertaa maistraattiin parin erilaisen valtakirjamallin kanssa hakemassa leimoja. Maistraatissa homma toimi todella hyvin, leimat ja allekirjoitukset saatiin ilman sen kummempia kommervenkkejä.

Epäilevänä ihmisenä halusin vielä varasuunnitelman rahojen siirtoa varten toisen henkilön pankkitililtä, joten hän kirjoitti minulle vielä amerikkalaisen pankkisekin samalle summalle, jolle oli tehnyt minulle myös valtakirjan. Puuh, jännitystä riitti loppuun asti!

Lopulta sitten koitti lähtöpäivä, tammikuinen lauantai, ja niin läksin lukuisten valtakirjojen, sekkien ja muiden dokumenttien kanssa kohti Floridaa. Sunnuntaina kävimme Justinin kanssa uudestaan katsomassa asuntoa, olinhan nähnyt sen vain pikaisesti yhden kerran. Hienoista jännitystä oli ilmassa, kun sitten astelin tulevaan sijoituskohteeseeni. Asunto näytti hyvältä, ja kaikki vaikutti olevan kunnossa, sain jopa reistailevan astianpesukoneen toimimaan loppujen lopuksi pienen näpertelyn jälkeen, yay!

Clousaus oli sovittu keskiviikolle, joten maanantai ja tiistai jäi aikaa hoidella pankkiasioita ja rahansiirtoja. Ja olihan hoidettavaa! Vietin pankkikonttorissa molempina päivinä yhteensä kuusi tuntia! Power of Attorney osoittautui täysin ylivoimaiseksi rastiksi. Sitä faksailtiin ympäri pankin pääkonttoria ja lopulta tuli hylsy, syy: pankilla ei ollut proseduuria ulkomaalaisen valtakirjan käsittelyyn! Ja tämän asian selvittäminen kesti kaksi tuntia! Eli rahansiirto valtakirjalla oli kaputt. Tässä vaiheessa sitten otin esiin pankkisekin ja kysyin, onnistuuko sillä. "Well, of course, no problem what so ever!". Eli maistraatin leimaamalla ja oikeaksi todistamalla valtakirjalla ei ollut mitään tekoa, pienellä sekki-lippulapulla siirsin kymmeniä tuhansia dollareita omalle tililleni ilman mitään ongelmia! Puuh, loppu hyvin, kaikki hyvin!

Kävin vielä tiistai-iltana viimeisen kerran pankissa siirtämässä koko loppukauppasumman omalta tililtäni title companyn tilille, ja kaikki oli valmiina clousausta varten. Keskiviikkona menimme Justinin kanssa sovitusti title companyn toimistolle, jossa asiat sujuivat joutuisasti. Allekirjoitin kauppakirjat osaltani, ja sen jälkeen ne lähtivät FedExeillä Michiganiin, jossa myyjät allekirjoittivat ne omalta osaltaan. Kauppa oli syntynyt ja ensimmäinen Amerikan sijoitusasuntoni oli plakkarissa.

Stay tuned: miten sujui asunnon vuokraus, mitä seuraavaksi. Jatkuu seuraavassa postauksessa...

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Asuntosijoittaja Facebookissa

Nyt on tämäkin päivä nähty: Asuntosijoittaja on Facessa! No, jos totta puhutaan, niin FB profiili on ollut olemassa jo useamman vuoden, mutta se on elänyt eräänlaista horrostilaa. Nyt ajattelin kuitenkin aktivoitua somessa, joten tervemenoa tykkäämään Asuntosijoittajan Facebook-sivusta!

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Vinkki: lainojen uudelleenjärjestelyllä lisää sijoituspääomaa

Sijoitusasunnot.comin Henri Neuvoselta saatu vinkki käteisen vapauttamiseen: tarkista pankistasi, onko lainojesi vakuutena olevien asuntojen vakuusarvon nousulla mahdollisuus irroittaa lisää käteistä uusiin sijoituksiin. Ohessa linkki Henrin blogipostaukseen asiasta

Tämä kuvio voi avata mielenkiintoisen mahdollisuuden korottaa oman pääoman tuottoa ja lisätä sijoitusomaisuutta, esim. käyttämällä järjestelystä saadut rahat uusiin Floridan asuntoihin...vinkki, vinkki! =) Kannattanee olla yhteydessä pankkiin, mikäli tällainen järjestely tuntuu omaan tilanteeseen sopivalta, itse aion keskustella asiasta pankkini kanssa.