maanantai 21. lokakuuta 2019

Vuotta myöhemmin

Hei kaikki blogin lukijat! Aivan aluksi pahoitteluni tästä noin vuoden kestäneestä radiohiljaisuudesta. Blogin tauko on johtunut monesta eri syystä; kiireestä nettimaailman ulkopuolella, takin tyhjenemisestä blogin suhteen ja koko blogin idean miettimisestä. Olen tullut siihen tulokseen, että haluan edelleen jatkaa bloggaamista, mutta ilman painetta. Kirjoitan aina silloin kun siltä tuntuu. Tässä kuluneen vuoden aikana on tapahtunut paljon kaikenlaista, vuokralaisia on tullut ja mennyt, asuntoja on päivitetty ja elämä on edelleen mennyt kaiken kaikkiaan eteenpäin.

Yksi iso uusi asia, joka vuoden aikana on tapahtunut, on paluu koulun penkille. Olen opiskellut vuoden verran kiinteistöalan liikkeenjohtoa, ja siihen liittyen projektityönä aloittamassa ammattimaisempaa vuokrauspalvelua niin yksityishenkilöille kuin yrityksillekin. Tämä projekti on vielä alkuvaiheessa, mutta tarkoituksena olisi saada tämä palvelu polkaistua käyntiin ensi vuoden alkupuolella. Eli jos blogin lukijat ovat kiinnostuneita ulkoistamaan omien kohteidensa vuokraustoiminnan ammattilaiselle, täältä pesee! =) Mutta tästä lisää myöhemmin. Omassa vuokraustoiminnassa olen jatkamassa tutulla linjalla, tosin uusien potentiaalisten kohteiden ostaminen on taas käynyt mielessä tihenevään tahtiin. Saapa nähdä, ollaanko tässä taas ostolaidalla jossain vaiheessa.

Joka tapauksessa, rakkaat lukijani, kiitos kärsivällisyydestänne tämän blogitaukoni aikana, ja tervetuloa takaisin!

2 kommenttia:

  1. Minulla myös pidempiä taukoja kirjoittelusta, muttei nyt sentään vuotta :) Onhan asuntosijoittaminen aiheena hieman sellainen ettei siitä hirveästi tarinaa riitä päivittäiseen postaukseen, mutta mielellään lukisin hieman useammin ajatuksia muilta asuntosijoittajilta. Neljä kuukautta meni tämänkin lukemiseen ettei sinänsä ole hätää ;) Luettavaa kyllä löytyy tällä lukutahdilla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, blogin kirjoittaminen on ollut tosiaanvähän haasteellista viimeisen vuoden ajan, mutta yritän taas päästä siihen kiinni.Nythän tässä koronan myötä olisi taas hyvin aikaa bloggaamiseen...!

    VastaaPoista